Oppiminen matolla tuntuu hiljalleen edistyvän. Vyön värikin vaihtui ja onpa siihen yksi raitakin jo ennättänyt tulla. En vain käsitä miksi😀. Eipä toki minun tarvitse sitä miettiä, luotan proffamme arvioon tässäkin asiassa.
Rauha, siis mielenrauha, sitä on tullut lisää. Vaikka puhdasta tekniikka treeniä on ollut vähän, tuntuu että oma liike kyllä kehittyy. Iilimatopeli, suorat reitit, position vaihdot ja jopa avoimen puolustus ovat menneet eteenpäin. Rytmikin on parantunut, siinä on tosin paljon hinkattavaa. Eli edelleen hyökkäys pysähtyy vaikka pitäisi painaa lopetuspositioon asti, edelleen puolustus hyytyy kun pitäisi vääntää itsensä alta päälle. Etäisyyden hallinta on vihdoinkin jotenkin selkäytimessä sitä ei tarvitse kokoajan tietoisesti ajatella. Perinteinen aloituksessa jalan tai otteen tarjoaminen vastustajalle on loppunut kokonaan.
Jyräukot on jyräukkoja, enkä pidä siitä. Jokin minun suhtautumisessa vastustaa kun homma menee voimapainiksi. En tiedä mikä siinä on. Ehkä se liittyy oppimiseen, vaikka ymmärrän hyvin että voimajyräämistäkin pitää olla. En vain koe saavani siitä jäkittämisestä mitään irti. Ilmeisesti kuvittelen edelleen että jiujitsussa ei tarvita voimaa. Oikeestihan sitä tarvitaan ja hetkittäin varsin paljon.
Tänään napsahti yksi heitto alasvienti pään sisällä kohdalleen. Sain (kevyessä) sparrissa useamman kerran heiton maaliin.
Jotain minun pitää keksiä ettei toi Pera tule ihan kävelemällä selkään. Siihen ei oikein omassa pakissa työkaluja ole. Tiedän varsin tarkalleen kuinka hän sen tekee ja silti en pysty sitä puolustamaan. Jotakin minun täytyy muuttaa, jotakin teen heikosti, en vain tiedä mitä.
Siitä seuraava projekti.
