Kolmen vaihtoehdon peli ja "polku"

Liittyen näihin jujutsun periaatteisiin, mindmappeihin ja muihin apukeinoihin jolla omaa hahmottamista voisi helpottaa, juolahti mieleen ajatus.

Entä jos ajattelisi jujutsua kolmen vaihtoehdon pelinä. Idea suunnilleen niin että aina olisi mielessä kolme vaihtoehtoa, kolme suuntaa, kolme tapaa reagoida tai kolme nopeutta.

Olisiko tässä järkeä?

Esimerkiksi aloitus. Sehän alkaa aina pystystä. Ensin kolme vaihtoehtoa viedä kaveri mattoon. Tähän hyökkäys tilanteeseen voi liittää kolme tasoa. Hyökkäys jalkoihin (nilkkakaato), keskivartalo (shootit), ylävartaloon (heitot ja muut yläotteista tapahtuvat alasviennit). Tähän voi liittää myös kiertoliikkeen niin että hyökkäys tapahtuu joko keskilinjalla tai sen oikealta tai vasemmalta puolelta. Samalla kun omaa sijoittumista suhteessa vastustajaan siirtää sivusuunnassa, oletettavasti vastustajan peli vaikeutuu. Sama koskee myös pystysuuntaista liikettä. Jos menen matalalle, täytynee myös vastustajan liikkua matalammalle.

Seuraava steppi on kun ollaan matossa. Ehkä helpoin itselle on hahmottaa tilanne sidemountista. Tähän kolme vaihtoehtoa liikkua tai reagoida. Liike voi jatkua mounttiin, north mounttiin tai judo sidontaan (kesa katame). Reagoida voi joko rauhottaa tilanne, jatkaa liikettä rakentaen tai aktiivisesti kohti lopetusta.

Lopetukset. Sen lisäksi että rakennan itselleni jokaiseen positioon kolme mahdollisuutta edetä, voin rakentaa jokaiseen positioon kolme lopetusta. Vaikka mountista triangeli, esekiel tai pyörähdys käsilukkoon. Tosin käsilukossa minulle varmempi tapa on mennä squardin kautta.

Escapet sama juttu. Jokaiseen positioon kolme pakoa... tai neljä, viisi.......

Jälkikirjoitus

Keskustelin tuosta yllä olevasta aiheesta erään suomalaisen menestyneen vapaaottelijan kanssa. Hän ymmärsi kyllä pointin, mutta kertoi itse mieltävänsä painin ikäänkuin polkuna. Tuon kolmen vaihtoehdon idean haaste voi olla se, että vastustaja liikkuu koko ajan. Kolmen vaihtoehdon peli soveltunee paremmin stabiloituun tilanteeseen jossa vastustaja on pinnattu paikoilleen.

Hmmm.

Tätä sietää miettiä...

Pelko

Aika vaikea ja monin tavoin latautunut otsikko. Tämä on kuitenkin niin kiinnostava aihe, että sitä täytyy nyt jotenkin pyöritellä. Jujutsuun teema voi liittyä monin tavoin. Treenipelko, loukkaantumisen pelko, treenikaverin pelko, kilpailun pelko jne. Ehkä sanan pelko tilalle voisi laittaa sanan jännitys. Jotakin yhtäläisyyksiä varmasti löytyy. Toisaalta jujutsun tai muun kamppailun harrastaminen voi tuottaa sopivasti lisää itsetuntoa ja -luottamusta niin että vaikkapa vuorovaikutukseen liittyvät pelot vähenevät.

Kävin muutama kuukausi sitten ohikulkeissa Kaapelitehtaalla Helsingin jujutsuklubin salilla pyörähtämässä. Kun nousin portaita ylös tunsin tutun jännityksen nousevan jostakin sisältäni. Harrastin vuosina 1990-93 silloin Finnjutsuna myöhemmin Hokutoryu jujutsuna tunnettua Auvo Niinikedon kehittelemää jujutsutyyliä. Olin tuolloin noin parikymppinen pojankloppi. Treenit olivat puhtaasti itsepuolustusta, ryhmät olivat suuria ja hyvin ohjattuja. Ajan kuluessa ryhmän koko pieneni ja meno koveni. Aloin usein kokea jonkinlaista treenijännitystä ennen salille menoa. Kun suoritin vihreän vyön, sen jälkeen minua suorastaan pelotti. Salilla huhuttiin, että kun vihreän vyön suorittaa joutuu Aven kanssa kehään. Yleensä siinä sitten kuulemma tulee tyrmätyksi tai jotain muuta sen suuntaista. Näin ei kuitenkaan koskaan kohdalleni käynyt enkä kuullut kenellekkään muullekkaan käyneen. Henkinen vaikutus oli kuitenkin merkittävä.

Treeneissä jonkin verran oteltiin. Tosiasiassa sparri ei ollut kovaa, verrattavissa normaaliin potkunyrkkeily sparriin. Siinä pärjäsin hyvin, olimmehan serkkuporukassa jonkin verran nyrkkeilleet ja potkuja treenasin paljon. Pidin jujutsusta. Se tuli uniin ja oli jollakin lailla elämässä läsnä koko ajan. Treenasin käytännössä joka päivä. Yksi syy miksi niin paljon panostin, oli se että halusin pysyä treenikavereita edellä, ihan siksi etten saisi turpiini.

Näin jälkeenpäin kun tuota mietin, vaikka se oli hauskaa, motiivi oli aika kuluttava. Homma päättyi, kun opiskelujen vuoksi paikkakunta vaihtui, kiinnostus lopahti ja olin jotenkin aivan puhki.

Olen ammatiltani palomies. Lisäksi olen koulutettu vesipelastussukeltajaksi. Pelko ja jännitys liittyvät jotenkin myös ammattiini. Huomaan että kokemus helpottaa mutta ei poista jännitystä. Nykyisin yli kahdenkymmenen vuoden työuran jälkeen, tiedän selviytyväni riittävän hyvin eteen asetetuista haasteista. Toisaalta kokemus myös on opettanut, että tilanne voi olla vaikea ja aidosti vaarallinen. Joskus kun hälytystehtävän esitiedot ovat oikein raflaavat syke nousee ja "adrenaliinin" tuntee. Tunne ei ehkä kuitenkaan ole pelkoa, ennemminkin jännitystä ja valmistautumista tulevaan.

Ennen palomieheksi ryhtymistä olin kirvesmies. Olin nuori tai melkein lapsi kun hakeuduin töihin pieneen rakennusliikkeeseen. Firman omistaja, vanhempi pohjalainen mies piti tärkeänä että "mies ei pelkää työtä". Tuonkin käsitteen opin ymmärtämään kun päivä alkoi mittavalla lapiohommalla ja kun 17 vuotiaana minulle annettiin yksin koko omakotitalon sisäpuoliset työt. Molemmissa tapauksissa jonkinlainen riman ylitys tapahtui. Alussa homma tuntui jopa pelottavan suurelta, kuitenkin vähitellen työt valmistuivat.

Pelkoa on varmasti erilaista. On eri asia pelätä henkensä puolesta kuin vaikkapa pimeää. Tai pelätä maineensa puolesta, korkeaa paikkaa tai jotain muuta joka ei suoranaisesti vaikuta henkeen tai terveyteen. Oma lukunsa on pakokauhu, parempi jättää tuo aihe sikseen.

Ajattelen että pelko on paljon enemmän läsnä ihmisen elämässä kun tulee nopeasti ajatelleeksi. Keskustelussa ja vuorovaikutustilanteissa koettu epävarmuus voi juontua pelosta. Voi olla että ryhmän keskustelu muuttuu kun joukkoon astuu nokkela ja sanavalmis muiden nolaaja. Hiljaista tulee. Erilaiset valtarakenteet ympärillämme huolehtivat siitä että pysymme sovinnaisuuden rajoissa. Tämähän on hyvä ja tarpeellinen asia. Luulisin, että tilannetta jossa kukin yksilö voisi toimia täysin vapaasti pelkäämättä seurauksia kukaan ei halua.

Pelkoa ja sen vaikutusta meihin ihmisiin on tutkittu, mutta pelon hallintaa on tutkittu vielä melko vähän. Suomessa asiaan on uranuurtavasti perehtynyt entinen poliisi Harri Gustafsberg. Hänen kirjassa Tilannetaju pelon ja stressin hallintaa ja siihen liittyviä selviytymiskeinoja käydään läpi. Myös hänen Karhuryhmä teoksessa aiheita sivutaan. Sivumennen sanoen kamppailijat ja varsinkin vapaaottelijat hyötyisivät varmasti jos tutustuisivat Harrin tutkimukseen.

Mistä ihmeestä pelko tulee? Miksi pelkään?

Luulen että on vaikea tyhjentävästi selittää mistä pelko tulee. Näissä selitysmalleissa mennään aina niihin luolamies skenaarioihin ja niinhän se asia varmasti on. Pelko ei ole turha tunne vaan sillä on merkittävä elämää suojeleva tehtävä. 

Miksi minä siis pelkään jotain? Harri toteaa että stressi syntyy mielen tulkitsemasta uhkasta ympäristössä. Tämä kokemus on hyvin henkilökohtainen. En siis pelkää korkealla, en syvällä tai pimeässä. En pelkää palavassa talossa (ehkä kuitenkin vähän) tai onnettomuuspaikalla. En myöskään nykyisin enää pelkää esiintyä, silloin kun tunnen aiheen paremmin kun yleisö. 

Kuitenkin pelkään. Ehkä tunne liittyy johonkin kasvojen menettämiseen tai nolatuksi tulemiseen. Luulen ja kuvittelen itsestäni jotain ja näin ollen pelkään etten olekkaan tuon kuvitelman mittainen.

Muistan kun osallistuin Vaarojen maratonille. En juurikaan nukkunut edellisenä yönä vaikka suorituksessa ei ollut minkäänlaista panosta ja tiesin selviytyväni juoksusta. Silti jännitti ja pelotti. Oma mieli tuotti jotain, jota oli vaikea hallita vaikka se ei ollut edes kovinkaan totuudenmukaista tai todennäköistä. 

Mieli siis tuottaa jotain jonka kokee uhkaavaksi. Syntyy stressiä joka vaikuttaa elimistössä vähän kuin maitohappo. Jostain sitä tulee ja koko keho sen tuntee. Voisi lyhyesti todeta että jos usein stressaa jotain kannattaisi tehdä. Stressi kun voi kumuloitua niin että uupuminen voi olla edessä.

Miten jännitystä tai pelkoa sitten voisi hallita?

Harjoittelu ja valmistautuminen auttaa, Harri kirjassaan neuvoo. Mutta vain rajallisesti. Kaikkeen ei voi varautua, siksi jotakin muita ratkaisuja pitäisi olla.

Arvot. Elämä ja oleminen kaikenkaikkiaan on helpompaa jos onnistuu kirkastamaan oman arvopohjan. Mihin uskon ja miksi toimin niinkuin toimin.

Koherenssi. Sisäinen tasapaino. Kun elämässä ei ole kohtuuttomia ristiriitoja voimavarat riittävät paremmin ja kuormitus jakautuu tasaisemmin. Voisi olettaa että jokaiseen rasahdukseen ei tarvitse säpsähtää.

Läsnäolo ja hengitys. Nykyään on muotia joogat, mindfulnesit ja monenlaiset läsnäolon taitoa opettavat ideologiat. Näistä löytyy varmasti apua. On kuulemma tutkitusti osoitettu että jännittävässä tilanteessa, tietoinen syvään hengittäminen auttaa ja rauhoittaa. Hengityksen ja mielen välillä on yhteys joka on hyvinkin tarkasti selvitetty. Rauhoittamalla hengitys myös mieli rauhoittuu. 

Taito olla hetkessä, hyväksyä tilanne ja sopeutua siihen. Tämä onkin vaikea juttu. Kuinka hyväksyä tilanne joka ahdistaa mieltä. Ehkä asian voisi kääntää toisinpäin. Eli lakkaa kapinoimasta tarpeettomasti vastaan. Lopettaa änkyröimisen ja turhan kiukuttelun ja keskittyy ennemminkin ongelman ratkaisuun. Tätä pitää meikäläisen totisesti harjoitella.

Usko. On ilmiselvää ja historian monesti toteen näyttämää, että ihminen joka uskoo johonkin korkeampaan merkitykselliseen asiaan, se voi olla aate tai vaikkapa luja luottamus Jumalaan, tekee ihmisestä rohkean ja auttaa selviytymään.

Hyväksyä itsensä. Olen siis tällainen ja teen parhaani pärjätäkseni. Ja muut ovat tuollaisia, erilaisia. Ehkä oma oppini tässä itseäni opettaessa on tuo. En oikeastaan voi muuta kun todeta että olen tällainen ihan rohkea pelkuri. Nimittäin ei välttämättä rohkea ole se joka sanoo että ei pelkää, vaan se joka pelkää mutta tekee silti. 

Ilouutinen

Luin juuri John Danaherin tuoreimman IG postauksen. Hän vastaa siinä kysymykseen, mikä tekee hyvän oppilaan.

On kuulemma niin, että vastaukseksi esitetään erilaisia fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia. Kuitenkaan mitään näistä ei voi nostaa yksin selittäväksi tekijäksi.

Palkintopallilla jopa maailman parhaat mukaan lukien näkyy kaikenlaisia vartalotyyppejä ja luonteen laatuja.

Yksi yhdistävä tekijä kuulemma on. Englanniksi persistence. Ymmärrän että tämä tarkoittaa periksiantamattomuutta, sisua, kykykä sietää vastoinkäymisiä jne. eli kuten monet mustavöiset asian ilmaisevat, älä koskaan lopeta.

Aika lohdullinen sanoma myös meille "vain kuntoilijoille". Ei haittaa vaikka nuoremmat menisivät kahta puolta ohi, palataan 20 vuoden päästä asiaan. Heh heh.

Vuorovaikutus jujutsussa

Viime aikoina olen opiskellut henkimaailman asioita. Tulevan vuodenvaihteen jälkeen minun pitäisi valmistua työnohjaajaksi. 

Huvittavaa kuinka hyvin ihmistieteiden periaatteet käyvät yksiin jujutsun kanssa. Ajattelin tässä postauksessa väännellä näitä yhtäläisyyksiä auki. Teksti on kirjoitettu kieli poskessa, lyhennetysti ja pinnallisesti, mutta totta tuo lienee. Paini jos mikä on todellakin vuorovaikutteista.

Osa jutuista on aika diippiä settiä tai sitten diippiä sittiä, jokaisella on vapaus valita.

Dialogisuus

Aina kun halutaan parantaa ihmisten hyvinvointia tai työssä jaksamista puhutaan dialogista ja dialogisuudesta. Kyseessä taitaa olla yksi tämän ajan muotisanoista. Lyhyesti sanottuna dialogi tarkoittaa vuorovaikutusta. Yleensä tämä käsitetään puhumisen ja kuuntelun alueelle, mutta sitä on toki myös muunlaista. Itseasiassa kaikki tässä luomakunnassa on vuorovaikutuksessa keskenään ja näin ollen dialogisuutta on joka paikassa. Hyvänä dialogina ymmärretään keskustelu jossa liitytään toisen puheeseen, kuunnellaan ja pyritään jatkamaan keskustelua niin että molemmat hyötyvät. Luodaan siis ikäänkuin keskustelijoiden väliin "yhteinen todellisuus" jossa molempien käsitykset rikastuvat. Huonoa dialogia voisi olla päälle puhuminen, huutaminen, ingnooraus toisin sanoen itsekäs puhe toista kuuntelematta vain omaa asiaa toitottaen.

Miten dialogisuuden idean voisi taivutella jujutsuun?

Jo pelkästään ilmeet, eleet ja olemus kertovat meille kanssakulkijoille paljon. Jos saavun treeneihin kuin myrskyn merkki, täynnä uhoa, murhaajan ilme kasvoilla niin se kyllä huomataan. Hyvä vai huono, kumpi vain, mutta ainakin se vaikuttaa salin ilmapiiriin.

Toiseksi mieleen tulee painitilanteet. Toisinaan vastustajan tai treenikaverin ensimmäiset otteet tai ensimmäiset yritykset kertovat mitä tänään on odotettavissa. "Ahaa...vai tiukat otteet...ja kova meininki tänään....varmasti et pääse ohi..." Tuttua? Ainakin minulle on. Sähkötämme huomaamatta toisillemme paljon enemmän kuin tulee ajatelleeksi. Jos otan heti kovat otteet ja alan kovasti ryskäämään, voin olla aika varma että samaa saan takaisin. Tätähän voi myös käyttää hyväksi. Makwan Amirkhan jossakin haastattelussa totesi, että hän nimenomaan haluaa antaa vastustajalle sellaisen tunteen ettei jää epäselväksi kumpi vie. Toisaalta koko jujutsu on huijareiden hommaa, joka nimenomaan perustuu vuorovaikutukseen. Onhan peli täynnä hämäyksiä, yllättäviä suunnan muutoksia ja horjutuksia. Onnistunut hämäys perustuu vastustajalle annettuun huijausviestiin,  jonka tarkoituksena on tietenkin oman tavoitteen saavuttaminen. 

Tätä proffamme Riku on opettanut. Otteet ja olemus pitäisi olla siten neutraalit ettei vastustaja voi aavistaa aikeitani.

Toisinaan voi olla, että itsellä on jokin ajatus tai teema jota omassa painissa haluaa toteuttaa. Tästä voi seurata tilanne jossa kaveri tulee päälle kuin höyryjuna ja itse haluaisi hieman teknisempää rullailua. Vuorovaikutusta tarvitaan taas, tähän ei oikein muuta keinoa ole kuin sanoin kertoa omat toiveet, tai sopeutua vallitsevaan tilanteeseen.

Sisäinen dialogi

Sisäinen dialogi on jotakuinkin sama kuin sisäinen puhe. Kaikilla ihmisillä sitä on joko enemmän tai vähemmän. Itse huomaan painiessa höpötteleväni mielessäni monenlaisia asioita. Joskus suunnittelen seuraavaa siirtoani, toisinaan mietin vastustajan aikeita.

Miten sisäistä puhetta voisi hyödyntää? Nuorempana harrastin kuntosuunnistusta. Suunnistustaitoa käsittelevissä kirjoissa neuvottiin kuuntelemaan omasta mielestä nousevia singnaaleja hyvinkin herkästi. Tällä herkkyydellä voi vainuta virheen jo sen synty hetkillä tai ainakin hyvin varhain. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pitäisi tulla tietoisemmaksi tästä sisäisestä puheesta ja sen takana piilevistä vaikuttimista. Suunnistukseen verrattuna painitilanteet ovat nopeita, joten ajatteluun ei välttämättä ole aikaa. Ehkä tätä ideaa kannattaisi ainakin miettiä. Jos päässä soi hälytyskellot, voi olla syytä reagoida nopeasti tai sitten passata ja odotella.

Ulkoinen dialogi

Nauroin ääneen kun kuuntelin Oulun kamppailuklubin kavereiden pitämää 4.erä podcastia. Kertoivat heidän salilla olevasta kaverista joka puhua höpöttelee painin aikana. Ymmärsin että kyseessä on velikulta joka jekuttelee ja välillä kommentoi jopa vieressä painivien toimia. Tästä tuli mieleen, että olisipa mielenkiintoista testata painia niin, että kokoajan kommunikoidaan siitä miltä kaverin otteet tuntuu, onko kuristus kireä tai lukko oikein rakennettu. Onhan niin, että painiessa ainakaan minulla ei ole tarkkaa kuvaa siitä miltä painityylini vastustajasta tuntuu. Ulkoista dialogia voisi minun mielestä kehitellä, sen avulla voisi avautua uusia mahdollisuuksia. 

Reflektio

Reflektiosta puhutaan paljon. Voidaan lyhyesti todeta että kyseessä on yksinkertainen ja tehokas keino parantaa omaa oppimista. Reflektio liittyy tuohon edellä mainittuun sisäiseen puheeseen. Erotuksena siihen, reflektiossa nostetaan sisäisestä puheesta asioita tietoisempaan tarkasteluun ja puhutaan asia ääneen. Kun puhun, myös kuuntelen. Ja kun puhun ja kuulen asiani myös ajattelen sitä ja se puolestaan tuottaa lisää näkökulmaa ja ajatuksia. Reflektoida voi myös yksin. Esimerkiksi treeneistä kotiin ajaessa voi puhua kohtaamiaan pulmia auki. Välttämättä ratkaisua ei löydy, mutta luultavasti asia jäsentyy, asettuu johonkin mittakaavaan ja jää jonnekin mielen pohjalle kypsymään.

Reflektiota voisi hyödyntää myös niin, että kuvailen ongelmani vaikka parille hyvälle treenikaverille tai ohjaajalle. Annan heidän jauhaa asiaa hetken ja olen vain kuuntelijana. Jo on kumma jos ongelmaan ei löydy jotakin uutta näkemystä.

Sitten iso ja mielenkiintoinen kokonaisuus, kaiken päällä sateenvarjon lailla lepäävä

Sosiaalinen konstruktionismi

Tämä on eräänlainen "kaiken teoria". Voidaan sanoa että meidän ihmisten mielissä oleva tieto on aina sosiaalisesti rakentunutta. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että olemme kaikki oman elämänpiirimme tuotoksia. Mitä ajattelen, kuinka toimin, asennoidun ja suhtaudun riippuu siitä mitä olen kokenut, nähnyt, opiskellut ja missä kulttuurissa olen ylipäätään elellyt tätä elämää. Syntymälahjana saatu temperamenttikin vaikuttaa tähän. Tiedän suurperheen isänä mitä vauvan ensimmäinen parkaisu tarkoittaa. Kova, vaativa ja tahtova parkaisu saa niskavillat pystyyn.

Miten tämä kokonaisuus sitten jujutsuun liittyy? Ajattelen että on tärkeää pyrkiä rikastuttamaan omaa käsitystä jujutsusta mahdollisimman paljon. Siksi eri saleilla vierailut olisivat kullan arvoisia. Tuo konditionaali siksi kun tätä en ole juurikaan tehnyt. Painimalla paljon erilaisten tyylien kanssa oma peli väistämättä monipuolistuu. Ja kun näistä kokemuksista haalii itselleen sopivia ja mielekkäitä osia, jujutsusta kehittyy minun oma jujutsu, oma tyyli joka on ominaista vain minulle. Tämä on asia jota bjj:ssä rakastan. Saan muotoilla pelistä juuri minulle sopivan ja pääsen koeponnistamaan sitä jokaisessa treenissä uudelleen ja uudelleen. 

Edellä kuvattu ajatusmalli auttaa myös tuntemaan kunnioitusta treenikaveria kohtaan. Koska ymmärrän, että hän tarkastelee asioita omasta näkökulmasta ja maailmankuvastaan käsin voin suhtautua näkemyksiin rakentavasti, yrittää oppia niistä ja ottaa itselle sen mikä minulle kelpaa. Yllättäen näin ajatellen ristiriidatkaan eivät mene niin helposti tunteisiin.

Muutamia käsitteitä on vielä jäljellä. Ne pikakelauksella.

Narratiivisuus

Tämä on suoraan suomennettuna tarinallisuutta. Pyritään luomaan tarinoita. Jujutsussa tätä voisi hyödyntää ennen kaikkea henkisellä puolella. Jos itsetunto on matalalla ja mielessä pyörivä sisäinen puhe on kovin negatiivista, voi asian osaavan valmentajan avulla pyrkiä luomaan mieleen uutta tarinaa. Tämä tapahtuu käytännössä omien vahvuuksien kautta. Vahvistetaan jo hallinnassa olevaa ja supistetaan heikkouksia. Vähitellen oma sisäinen puhe mahdollisesti kääntyy huomaamaan omia vahvuuksia, ehkä onnistumisia tulee enemmän ja sitä kautta itsetuntokin kohenee. Joka tapauksessa pointtina on luoda negatiivisen ja suoritusta heikentävän tarinan tilalle uusi positiivinen ja kohottava tarina.

Ratkaisukeskeisyys

Tästä en oikein osaa vielä sanoa  mitään. En ole tätä opiskellut juurikaan. Idea on kuitenkin hieman sama kuin tuossa edellä narratiivisuutta käsitellessä ilmeni. Tarkoitus on kaivella omasta kokemusmaailmasta toimivia ratkaisuja kohdattuihin pulmiin. 

Miten tämän veisi jujutsuun? Ehkä niin että kannattaisi tehdä muistiinpanoja. Näistä ylöskirjatuista asioista voi olla yllättävää hyötyä myöhemmässä vaiheessa. Onhan jalkapallossakin huippu ammattilaisten palattava aina silloin tällöin perus potkuun. Niin jujutsussakin moni asia ratkeaa kun perusteet laittaa kuntoon.

Aloittelijan oivalluksia

Jonkin aikaa sen jälkeen kun olin aloittanut bjj harrastuksen kaipasin jotain järjestystä ja järkeä harjoitteluun. Aloitin kirjaamaan treeneissä syntyneitä oivalluksia ylös. Tässä muutamia poimintoja. 

Nämä ovat siis noin puolitoista vuotta treenanneen harrastelijan ajatuksia. Lukijalla vastuu mihin uskoo.

Peli ajatus/tärkeysjärjestys

1. Otetaistelu >voitto

2. Omat otteet > tarkoituksen mukaiset, lujat/rennot ja huolelliset

3. Oma tasapaino > mahdollisuus hyökätä ja puolustaa

4. Horjutus > vastustaja/itse toivottuun asemaan, horjutus tai vastaliike

5. Heitto, sweeppi, kääntö, alasvienti > oma kulma ja otteet niin että jatko mahdollinen.

6. Lopetus tai jatko, tiivis pakka, ei tilaa

Pääperiaate, hyökkäys on pääasia, puolustus on vain välivaihe. 

Hmm. mielenkiintoista, mitähän tuonne taakse kätkeytyy? Täytyypä zoomata. Seuraavanlaisia muistiinpanoja vihkon sivuilta löytyy, epämääräisessä järjestyksessä.

 1.Otetaistelu

-Pyri voittamaan otetetaistelut aina. Otteet itselle ja tai vastustajan otehallinnan vaikeuttaminen. Pystyssä ja matossa. Jos ei irtoa, käytä hyväksi. Esim. vastustajalla vahva ote kauluksesta > ohita jalat > suora käsilukko

-otteiden purku matossa vaikeaa

-hihaotteessa pyöräytä käsi alta tai pura oikeaan suuntaan, sormien välistä

-nopea purku, oma sivuttaisliike

2. Omat otteet

-päätä mitä aiot > otteen 

aikomusten mukaiset tai toisinpäin hyökkäys vallitsevan otteen mukaan

-neljän raajan peli, myös jaloilla otteet

-otteet jaloista, myös pystyssä

-kuppiote

-vastustajan ei anneta hyödyntää omia otteita, rento käsi ja nopea oman otteen irroitus.

-samasta otteesta useampi vaihtoehto

-Rikun neuvo, jos istun ja vastustaja ottaa kiinni lahkeista ota ote lähemmästä hihasta, avaa jalat > tukikäsi taakse, pidä vastustajan ote kaukana ja liikuta selkää ohittajaa kohti, jos aikoo tempaista jalat ylös > nopeasti selälleen ja omat hookit ranteisiin + muut otteet.

-vastustajan alempi käsi saatava hallintaan kneeslidessa, samalla oma käsi underhookkiin

3. Oma tasapaino

-"surffailua" eli päällä pyöriminen > vastustajan liike ennakoiden

- pysytään painopisteen päällä, painopiste alhaalla

-tunne ja tajua oma tasapaino, jäykkä ukko on helppo horjuttaa > reagoi heti

-tunnista vastustajan tasapaino, ymmärrä tukipisteet

-tajua liikesuunnat, mihin voi oikeasti liikkua ja liiku, tai ole paikallaan

4. Horjutus

-kun ajatus mihin pyritään liikutetaan vastustajaa ja tai liikutaan itse hyökkäys asemaan

-pystyhorjutuksissa pidetään veto/paine riittävän pitkään, heitoissa loppuun asti

-rytmi, odota että horjutus tehoaa

5.Heitot

-jatkuva veto,

-tiivis kontakti

-painopisteen alle

-spiraalimainen kiihtyvä liike

6. Lopetus tai jatko

-lopetus on tavoite

Keinot 

-otteiden purku  

-repäisy oikeaan suuntaan 

- kahden käden ote joko        hihansuu tai russiantie

-itselle vahvempi ote "alta"

-etäisyyden hallinta, erityisesti pystyssä

-otteiden pito ja vaihto ajoissa

-oma tavoite, pelin luku ja ymmärtäminen

-otteet myös jaloista, pystyottelu

-otteiden lisäksi myös vahvat hookit, aina kun pystyy

-aiotun tekniikan mukaiset otteet > vastustajan/itsen välitön liikuttaminen toivottuun kulmaan

-ei turhaa roikkumista, vaan oma ote kiinni ja heti tekniikka

-muu aika käytetään vastustajan otteiden irrottamiseen ja purkuun

-vastustajan vahvojen otteiden kanssa ei turhaa rimpuilua, vaan käytetään hyödyksi

-otteen tarkoitus? horjutus/harhautus, tekniikka, kuristus, lukko, vetävä vai työntävät

-otteluasento niin että vahvoja otteita ei ole tarjolla, kainalot kiinni, kaulan alue suojattu.

Niinpä, helpommin sanottu kuin tehty.

Jiu-jitsu, oikeastaan vain tapa liikkua?

Kun aloitin brassi jiujitsun harrastamisen tunsin itseni todella kömpelöksi. Muistan hyvin tunteen kun 50 kiloinen kauniimman sukupuolen edustaja vei minua kuin litran mittaa. Olin täysin ymmälläni. Kuinka tämä on mahdollista. Tämän seurauksena ymmärsin kuinka tärkeää on oppia lajinomainen liike. Tässä yhteydessä ajattelen erityisesti katkarapuja, lantion käyttöä, painopisteen ja tasapainon hallintaa sekä vipuvarsia joiden avulla vastustajaa hallitaan. Jokaisessa treenissä opettelen edelleen hahmottamaan mahdollisia liikesuuntia niin puolustaessa kuin hyökätessä. Joskus sparrissa menen hienosti kaverin virittämään ansaan pyörähtämällä juuri väärään suuntaan.

Pyydän usein treenikavereilta palautetta sparrin jälkeen. Yleensä palaute osuu todella hyvin myös omaan tuntumaan. Taannoin painin itseäni raskaamman, taitavamman ja voimakkaamman kaverin kanssa. Vieressä seisonut ja matsia seurannut ohjaaja totesi minulle, että voisi ne katkaravut kunnollakin tehdä, näytti kuin olisin kala kuivalla maalla. Kuulemma jalat heilui ilmassa ilman minkäänlaista mattokontaktia. Aikas osuva kuvaus ja siltä se todella myös tuntui.

Koronakaranteenin aikana John Danaher laittoi hänen solodrilli opetuskokonaisuuden ilmaiseksi nettiin. Latasin ja katselin sen läpi. Oma kielitaitoni on niin huono, etten selityksiin paljoa kiinnittänyt huomiota, sensijaan keskityin opettelemaan drillejä videon mallin mukaan. Tämä oli erinomainen oppimatsku. Nyt tiedän kuinka katkarapu todella tehdään. Toki tämä on meidän treeneissä opetettu, kuitenkin se on jäänyt itseltä kunnolla oppimatta. Nyt tiedän ja ymmärrän kuinka katkaravut tehdään ja mikä siinä on tärkeintä. Siis kunnon kontakti mattoon, joko koko jalkapohjalla tai päkiällä. Seuraavaksi voimakas ponnistus, jalkojen ojennus, kunnon kylkiasento ja ylävartalon voimakas käyttö nämä siis yhdessä rytmitettynä tekee katkaravusta tosi voimakkaan. Sparrissa kun olen alla ahtaalla, keskityn todella hakemaan jalat tukevasti mattoon, ponnistan lantion ylös käännyn kylkiasentoon, ponnistan jalat suoraksi, työnnän takapuolen pitkälle samalla vastustajaa poispäin käsillä työntäen. Kaikki tämä suorastaan liiotellusti. Tilaa tulee entisten muutamien senttien sijaan kymmeniä senttejä ja vastustaja joutuu todella tsemppaamaan pitääkseen kontaktin kasassa.

Lantion käyttö liittyy käytännössä kaikkeen mitä jiujitsupelissä tehdään. Pystyssä ilman vahvaa ja liikkuvaa lantiota kaveri vie minua kuin metrin halkoa. Heitoissa lantion käyttö on tärkeää pyrittäessä painopisteen alle, shooteissa varsinkin kahteen jalkaan tehtynä täytyy lantio olla vahvasti edessä että voiman tuotto riittää ja ergonomia toteutuu. Sproolit ilman vahvaa lantion ojennusta ovat heikkoja, vastustajan suljetusta quardista ylös ponnistaminen vaatii vahvaa ja liikkuvaa lantiota. Ohitukset varsinkin lantion käännöllä vaatii myös liikkuvaa rankaa ja alaselkää. Matossa tapahtuvat sweepit erityisesti saksaamalla tehtävät kuten pendolum ja myös muut esim. hip bump sweep lähtevät lantiosta.

Salimme pääkoutsi mustavöinen Riku Kallioniemi on opettanut lantion käyttöön muutamia periaatteita. Kun minä puolustaudun avoimella quardilla, pyrin joko pääsemään vastustajan painopisteen alle tai sitten huolehtimaan etäisyyden siten että peli on itsellä. Lantiota tarvitaan myös vastustajan prässäämiseen, tästä on hyvä esimerkki ns. meritähti lopetus joka tehdään siten että mountissa painetaan lantiolla vastustajan rintakehää voimakkaasti liiskaksi mattoa vasten. Joskus tähän on joku taputtanut. 

Painopisteen ja tasapainon hallinta onkin mielenkiintoinen juttu. Tämän tärkeys konkretisoituu painiessa itseään selkeästi taitavamman kanssa. Yhtäkkiä tuntuu että nyt mennään eikä mitään voi. Kuinka he sen tekevät? Rajuimman opetuksen tästä sain vuosia sitten Vantaan Jukaran judoharjoituksissa. Kävin siellä keltavöisenä yhden talven. Samoissa treeneissä kävi reilusti yli satakiloinen bodari joka omasi järkyttävien voimien lisäksi myös erinomaisen ajoituksen ja lajitaidon. Muistan kun hän heitti minut täydellä teholla mattoon. Tuntui että se tapahtui täysin itsestään, räjähtävällä voimalla salaman nopeasti. Heitto oli täysin turvallinen, alastulo oli helppo mutta tunne heiton jälkeen oli melkoinen. Kun ajattelen tuota tilannetta, mieleen nousee mielikuva Asterixista kun Obelix lyö roomalaisen taivaan tuuliin ja kengät jäävät maahan, minusta tuntui ihan samalta.

Eli tasapainon hallintaan liittyy oleellisesti myös ajoitus. Kun puolustaudun minun pitäisi välttää liian suuria liikkeitä, en voi karata tasapainopisteeni päältä liian kauaksi pois, muuten vastustajalle aukeaa välittömästi paikka viedä samaan suuntaan. Loppujen lopuksi puolustustilanteessa helpoin keino tasapainon kannalta on viedä painopiste mahdollisimman alas. Pystyottelussa vastustajan täytyy päästä minun painopisteen alle tai sitten hänen täytyy horjuttaa todella voimakkaasti tai jyrätä yli. Mattokamppailussa jos pääsen vastustajan painopisteen alle mahdollisuuteni päättää mihin suuntaan häntä vien paranevat huomattavasti. Matossa puolustaessa periaatteet ovat samansuuntaisia kuin pystyssä. Ohjaajien painottama "hyvä staanssi" taitaa tarkoittaa juurikin tuota painopisteen ja tasapainon hallintaa.

Vipuvarret. Kirjassa Minun judoni Tetsuko Sato, Suomessa hyvin tunnettu judovalmentaja yrittää hahmotella vipuvarsien käyttöä judoheitoissa. Minä en muuta niistä ymmärrä kuin että vastustajan voi ymmärtää eräänlaisena kappaleena jota käännellään erilaisten vipuvarsien avulla. Mitä pidempi varsi sitä paremmin kääntyy. Heitoissa raajoja eli käsiä käytetään vipuina horjutettaessa. Vastustajan jalkoja ohitettaessa hänen jalkojaan käytetään vipuvarsina. Ja kyllähän kaikki sweepit perustuu vipuvarsiin. Hyvillä otteilla raajoista voi vastustajaa hallita varsin tehokkaasti. Proffamme Riku piteli minua sidemountissa varsin helpon tuntuisesti, jälkeenpäin kun tilannetta funtsin huomasin että hänen otteet olivat juurikin optimaaliset vipuvarsien näkökulmasta. 

Liikesuunnat. Tulin jo aiemmin maininneeksi Rafa Mendesin hämmästyttävän kyvyn liikkua mihin hän haluaa. Samalla hän hyödyntää myös vastustajan liikkeen itselleen. Joskus näyttää siltä että ihan sama mitä vastustaja tekee hänellä vain otteet paranee. 

Liikesuunnissa yksi ongelmakohta johonka  tuossa alussa viittasin on esim. kun vastustaja on päässyt selkään ja hän hakee kuristusta. Olen lukuisia kertoja kääntynyt juuri väärään suuntaan siten että kuristus on vain kiristynyt. Välillä on vain vaikea hahmottaa kuinka vastustajan otteet on ja näin ollen tulee mentyä miinaan oikein tyylikkäästi.

Toisinaan näkee netissä drillailuja jumppa/tasapainopallon päällä. Tästä on hyvä esimerkki Jeff Glover joka temppuilee pallolla miten haluaa. Pallon päällä voi nähdäkseni treenata eräänlaista "surffailua". Pallon pyöriessä voin yrittää sopeutua tilanteeseen ja pitää tasapainoa edes jotenkin hallinnassa.

Jiujitsussa on tietenkin paljon muutakin liikettä. Nämä edellämainitut ovat kuitenkin oman mielen päällä eniten. Uskon että lajitaidon kehittyessä nämä säilyy ja rikastuu ja samalla jotain uutta tulee lisää. Mitä se on? Sitä kun ei vielä tiedä, siksi tämä on niin hauskaa ja mielenkiintoista.

Nettitekut; Instagram, YouTube, Vimeo.....aarghh!

Bjj imaisee mukanaan. Huomaan käyttäväni aikaa huomattavan paljon katselemalla sekä otteluita että yksittäisiä tekniikoita eri kanavista. Tämä on toisinaan aika rasittavaa. Tästä seuraa se, että näiden kyseisten palvelujen algotrimit tulevat varsin tietoisiksi kiinnostuksestani ja tarjoavat samaa sisältöä lisää ja lisää.

Oppimisen kannalta koen tiedon tulvan ongelmalliseksi. Tekniikkaa on järisyttävän paljon. Kuinka tuosta ryöpystä saisi ongittua itselle sopivat tärpit? Olen yrittänyt ratkaista tätä luomalla kanaviin erilaisia "kansioita" joihinka voin kiinnostavimmat klipit tallentaa. Esim. Instagramissa minulla on lukuisia erilaisia kansioita.  Kuitenkin niistä vain muutama on aktiivisessa käytössä. Olen nimennyt ne "Paininukelle soveltuvat tekut", "Opettele" ja "Drillit". Kun videovirrasta bongaan jotain kiintoisaa tallennan johonkin näistä. Erityisesti "Paininukelle soveltuvat tekut" ovat kiinnostavia, koska silloin ollaan varsin perusasioiden kanssa tekemisissä. Jos tekniikka vaatii jonkinlaista aktiivisuutta vastustajalta ja on erityisen magee tai toimivan oloinen tallennan sen "Opettele" kansioon. Drillejä tai tasapainoa kehittävät tekut menee 'Drillit" kansioon. YouTubessa toimii suunnilleen sama systeemi, tosin siellä tulee katseltua enemmän kokonaisia otteluita.

Erityisesti Ig:ssä on monenmoista proffaa näkemyksiään jakamassa. Kiinnostavampia ovat ne jotka puhuvat vähän ja tekevät enemmän. Paras tyyli on kuitenkin John Danaherilla. Hänellä on vain kuva ja alla hyvin selkeä teksti. Tekstissä ei käsitellä liian yksityiskohtaisia asioita, vaan keskitytään enemmän periaatteisiin jotka ovat yleisiä ja sovellettavissa jokaisen omaan tyyliin. Toinen hyvä coutsi on Demian Maya jonka lähestymistapa on hyvin samankaltainen. Kolmas vanhan koulun proffa josta pidän on Marcelo Saporito. Hän ei turhia kotkota, vaan kuristaa hyvin suoraviivaisesti. Neljäs maininnan arvoinen kaveri löytyy Etelä- Koreasta. Ig kanavan nimi on shinchongorilla. Kaverilla on todella laaja taitoon perustuva tekniikka valikoima.

YouTuben puolelta opettavaisimpia matseja ovat Rafael tai Guilherne Mendesillä ja Gyborg Abreulla. Näiden ammattilaisten liike on uskomatonta. Saatan katsoa jotakin yksityiskohtaa hidastettuna useaan kertaan yrittäen hahmottaa liikettä, painopistettä, rytmiä jne. Rafaelin jalkatyö ja uskomattomat liikesuuntien vaihdot ja Gyborgin heitot erityisesti hyökkäykset jalkoihin ja kuperkeikat vakuuttavat kerta toisensa jälkeen. Roger Gracie on kyllä jäätävä tuon perus jujutsunsa kanssa. Siinä ei kuperkeikkoja pyöritä vaan käytetään tilaisuus hyödyksi, loppuun saakka.

Nyt kun olen tuon tiedon tulvan saanut jotenkin hallintaan, mitä sitten? Kuinka sitä voisi hyödyntää. Tosiasia lienee että sparrissa saattaa jokin "videoteku" tulla mieleen, mutta eihän se siinä niin tarkasti mieleen muistu että sen toimimaan saisi. En ainakaan minä. Toisinaan otan kännykän mukaan omalle salille, valitsen muutaman "Paininukelle soveltuvat tekut" kansiosta heitän nuken matolle ja alan hiljokseen drillailla. Silloin onnistumisen mahdollisuus oikeissa treeneissä paranee huomattavasti.

Tässä postauksessa oli tarkoituksena käsitellä vain netin kautta saatavaa infoa. Tarkoitus ei tietenkään ole sivuuttaa treeneissä saatua opetusta. Sieltä se todellinen oppi kuitenkin tulee, tässä mielessä nettitekut ovat hyvänä tukena. 

Paininukke; höpöukko vai hupiukko?

Korona karanteenissa on yleisesti tunnustettujen huonojen puolien lisäksi myös lukuisia hyviä puolia. Karanteenin jatkuessa, koin tarvetta kehitellä korvaavia harjoitusmenetelmiä puuttuvan harjoituskaverin tilalle. 

Kuten ensimmäisessä postauksessa mainitsin, aloitin bjj:n harrastamisen poikani kanssa. Tuolloin harrastelimme jonkin verran myös kotona. Rakensin kotimme kellaritiloihin tatamin ihan tätä tarkoitusta varten. Kun pojan harrastus sitten loppui, mietin kuinka tilanteen voisi korjata, kuinka saisin reenikaverin kotiin. Koska vaimo ei painikaveriksi alkanut, mieleen nousi ajatus tehdä tai hankkia tarkoitukseen soveltuva paininukke.

Tutkin vaihtoehtoja netistä, erityisesti YouTubesta. Vaihtoehtoja oli useita. Päädyin rakentamaan puisen nuken jonka raajat on saranoitu suunnilleen oikein toimiviksi. Muitakin vaihtoehtoja oli, yhtenä vaihtoehtona oli ostaa Tori.fi:stä jättinalle joka teipataan kauttaaltaan ilmastointiteipillä tarkoitukseen sopivaksi. Päädyin kuitenkin puunukkeen sen tekemisen helppouden, painon ja ihan vaan sen vuoksi että se on puuta.

Olen parannellut alkuperäistä versiota monin tavoin. Nivelet on vaihdettu vahvemmiksi, torsoa on muokattu, sekä virittelin polkupyörän sisärenkaasta kuminauhoja siten, että nivelissä on jonkinlainen tonus.

Kun karanteeni alkoi, kaivoin nuken esiin. Itse asiassa ostin Tori.fi:stä toisen ukkelin myös, myynnissä oli oikean kokoinen Spyderman. 

Päätin tutustua aiheeseen kokonaan uudelleen. Eteeni aukeni kokonaan uusi treenaamisen tapa. Koitan tässä kuvata päällimmäiset mietteet ja kokemukset muutaman viikon ajalta.

Nukke ei väsy, vaadi eikä kyllästy.

Voin siis treenata täysin itsekkäästi ja omaehtoisesti. Voin pysähtyä miettimään jotakin pientä yksityiskohtaa, tai runtata täysillä.

Nukke vastustelee sopivasti. 

Treenailin halfista swiippiä. Nuken joutuu vääntämään itselle edulliseen asentoon. Tämä on ollut minulle hyödyllinen oivallus. Niinhän sparrissakin pitää tehdä, eikä vain ikäänkuin odotella "sopivaa hetkeä". Sparrissa nämä kaksi asiaa yhdistyvät itsestään.

Nukkea voi kurmuttaa kovallakin kädellä.

Mm. kuristukset ja lukot voi tehdä kovaa ja täydellä vauhdilla.

Nuken voi laittaa riippumaan katosta jumppakuminauhalla, lisäksi kuminauhoja voi viritellä myös eri vetosuuntiin. 

Pystystä siis:

-otteet, näitä voin treenailla tarkoituksenmukaisuus periaatteella. Tietty ote ennen sisään menoa.

-heittojen sisään menot, tässä voi opetella kunnon horjutusta. Esim. palomiehenpyörän käsivetoa.

-single ja double legit, shootteina tai sisään menoina, täydellä vauhdilla.

-alasviennit, tiukat otteet ja vedot pysyy

-avoimen quardin position vaihdot esim. delarivat, xquardit ja niihin swiipit.

-xquard+tekninen ylösnousu

Nuken voi laittaa istumaan tai selälleen ja ohitella siitä.

Tästä hahmottelin kolmen liikkeen sarjoja. Ideana ohitus, hallinta ja lopetus. Esimerkiksi askelohitus, knee on belly ja baseball kuristus.

Treenailin myös vastustajan avoimen quardin ohittamista legdrag, askeleella sekä lantion käännöllä. Pointtina saada oma liikkuminen luontevaksi.

Nukke selällään. Position vaihdot sujuviksi. Ainahan on tarjolla ainakin kolme suuntaa. Näitä on hyvä hinkkailla. Samalla tulee opeteltua oikea "työjärjestys". Onhan niin että jos sidequardista haluaa päästä north southiin  vastustajan käden yli, omien jalkojen käyttö on tärkeää. Jalkalukkoja voi hinkata loputtomiin. Berimboloja ja kuperkeikkoja samoin. Varsinkin berimboloissa oma hahmotuskykyni on niin rajallinen, että kun nuken kanssa saan niitä rauhassa tutkia, hyöty on kiistaton.

Nuken voi laittaa kilppariin ja treenailla vaikkapa selkään menoa, krusifiksin rakentamista, kellokuristusta ja kääntöjä selälleen.

Backmountista voi opetella kuristuksia, käsilukkoja ja itselle hyödyllistä on ollut bowen arrown opettelu ja ymmärtäminen.

Nuken voi ottaa omaan suljettuun quardiin ja hakea triangeleita, sweeppejä ja ylipäätään oikeita otteita ennen tekniikkaa.

Yllättävintä on kuitenkin se, että nuken kanssa voi painia!

Laitoin kelloon 20-30min erän. Pyrin liikkumaan positiosta toiseen tasaisena "virtana". Tämä treenaa ennenkaikkea korvien väliä. Mielikuvitus tekee työtä varsinkin kun yrittää pitää liikkeen katkeamattomana. Välillä joutuu umpikujaan, välillä liike vain jatkuu, kuin myötätuulessa purjehtisi.

Siispä, mielestäni nukke on kaikkea muuta kuin höpöukko. Hupiukko se on ja erinomaisen hyödyllinen apuri.