Kohti omaa peliä, (fiilausta) osa 4.

Tänään oli tilaisuus painia Rikun kanssa yksi kokonainen puolituntinen. Riku todella osaa syventää opetusta oppilaan taidon mukaan. Niin tänäänkin. 

Muutama hyvä täky jäi mieleen.

Otetaistelun merkitys. Kun aktiivisesti hakee parempaa otetta, vastustaja joutuu puolestaan tekemään yhden liikkeen enemmän hakiessaan itse hyviä otteita.

Pikku knoppitekuna jäi mieleen, että jos vastustaja saa hiha/lahje otteen, hyvä puolustus on oman ylemmän jalan sujauttaminen leglassoon. Siitä voi lantion käännöllä palauttaa tilanteen perus leglasso quardiin.

Käsien pitäminen supussa. Minulle on ominaista pitää käsiä auki "kuin lentoon lähdössä". Kädet pitää tuoda lähemmäs keskilinjaa, kainalot kiinni ja oma ote vastustajan otteen sisäpuolella. Tämä vakauttaa myös omaa asentoa joka puolestaan vaikeuttaa vastustajan peliä.

Pääsin melkein ohi😂. Hymiö siksi että jos onnistun ohittamaan Rikun ja pääsen johonkin hallintaan, palkitsen itseni jotenkin. Tänään oltiin lähellä. Sain pelattua hänen kätensä ja saman puolen jalan samaan pakettiin ja pyrin knee slidella ohi. Siihen se sitten jäi, en tiedä miten Riku tilanteen purki, mutta jotenkin siitä puolustuskannalle jouduin. Hän taisi saada oman kätensä underhookkiin ja siitä oli selkään pääsy lähellä. Kulmasin pois ja tilanne nollautui. Minun näkökulmasta hyvää tilanteessa oli se, että omassa toiminnassa oli idea ja idean toteutus/rakentaminen tuottivat Rikulle paineen lisätä nopeutta.

Ohituksista havaitsin kuinka Riku sen tekee. Itselläni on kova tarve ohittaa vastustajan jalat askelohituksella. Hyvällä ajoituksella johonkin toiseen liikkeeseen yhdistettynä tai käsi/lahje otteella se onnistuu. Sensijaan Riku tuli ohi lantion käännöllä. Hän pyörähti ikäänkuin oman etujalan ympäri, hän päätyi selkä minuun päin ja paineisti ylövartaloani niin ettei kierähdys ollut mahdollinen.

Nämä ovat hienoja hetkiä. On nautinto olla koulutuksessa henkilön kanssa joka kykenee säätämään vastusta juuri sopivalle tasolle. On hyödyllistä kun tekeminen ei ole helppoa vaan vain oikeilla suorituksilla on mahdollista edetä. Tämä täytyy myös itsellä olla mielessä kun vastus on itseä kokemattomampi.

Ilon hetkiä löytyi siis runsaasti. Yksi havainto, joka mieltä herkuttaa on ajattelun ajattelu. On siistiä huomata kuinka jostain mielen syövereistä putkahtelee ajatuksia siitä mitä mahdollisesti seuraavaksi tapahtuu. Mihin itse pyrin tai mitä vastustaja aikoo. Tuntuu hyvältä havaita, että nämä joskus heikot häilyvät ajatukset nousevat tietoisiksi ja osuvat sunnilleen oikeaan. Pointti on se että ne heikotkin ajatukset tulee havaittua. Rikun kanssa tästä hieman puhuimme ja hän tunnisti heti mistä on kyse. Hän kuvaili tilannetta niin että hänellä mieli on tyhjä ja kun positiot vaihtuvat mieleen nousee koko ajan vaihtoehtoja niin oman kuin vastustajan pelin suhteen. Aika magee homma, oma tietämys on vain vielä niin pieni ja selkäytimessä olevia vaihtoehtoja vähän. 

Sain Rikulta palautetta siitä että edistystä on tapahtunut. Ei välttämättä kovin paljoa mutta kuitenkin. Minulle pienikin edistyminen riittää, siitä saa polttoainetta ja fiilistä jatkamiseen. Palaute on tosi tärkeää ja myönteinen palaute kaikista tärkeintä. 

Rojekti etenee....

Kohti omaa peliä osa 3, välireflektio

Tällä hetkellä olotila on suorastaan uskomaton ja olen hieman kummissani. 

Tunne siitä, että painiessa olen jäljessä, kömpelö ja suorastaan surkea on nyt pois. Miksi? Miten tämä on mahdollista kun muuta ei ole tapahtunut kuin ajatustyötä? Nimittäin, treenikertoja on kertynyt niin vähän ettei painikilometrit tätä selitä. Uskon että Rikun neuvot, omat oivallukset ja asennemuutos näyttävät tuottavan tämän mistä nyt kirjoitan. Uskomus mielen voimaan saa rutkasti vahvistusta.

Eilen oli mukavat treenit, tuntui että paini sujui. Painiessa mieli oli tyyni ja jotenkin tyhjä. Aivopinnistely oli selkeästi vähentynyt. Ennen alkuläpsyn heitettämisä palautin muutaman aloitusvaihtoehdon mieleen, tämä kun auttaa alkuun pääsemisessä. Ajattelen kuitenkin ettei niihin kannata juurikaan sitoutua, onhan kaverillakin sanansa sanottavana. Painin kulkiessa oli hienoa heittäytyä virran mukaan ja antaa flown viedä. Kun mieli on rauhallinen nousee ajatuksia ja ideoita aivan itsestään. Huomasin myös sen, että liikkuminenkin monipuolistuu, esimerkiksi kontakti säilyy paremmin kun kroppa liikkuu luonnostaan ajatuksen pakottamatta. Silti huomaan että painissa oli myös suunnitelmallisuutta, tämän tunsin esimerkiksi avoimen puolustamisessa. Tuntuu että Rikun opit juurtuvat mieleen kerta kerran jälkeen paremmin. Vähitellen puolustuksen periaatteet alkavat toimimaan molempiin suuntiin. Jos kaveri on alhaalla ja minä seison, on melkolailla varmaa että jos hän tarttuu kaulukseeni, minulla ohitusvietti laukeaa. Nämä ovat niitä hetkiä jotka saavat hymyn huulille. 

Edelleen huomasin, että vahvojen ja isojen kavereiden kanssa jään jälkeen. Tai kenties en osaa ennakoida riittävästi. Tähän liittyy myös edelleen turhaa riskin ottoa ja turhaa uteliaisuutta. Isojen poikien kanssa ei riskejä kannata ottaa, ellei selviytymistä halua erityisesti harjoitella. Tosin erään kaverin kanssa erä meni melkeinpä kokonaan otetaistelun merkeissä. Hyvä kokemus tuokin ja minulle tärkeä siksi etten lähtenyt hölmöilemään kun tiesin etten muuten pystyssä pärjää.

Rikun opeista sen verran, että pelkästään tuo, etten avointa alhaalta pelatessa roiku lainkaan vastustajan kauluksessa vaan pelaan käsiä estäen hänen otteita, on muuttanut puolustuksen helpommaksi. 

Tämä projekti siis jatkuu. Uuttakin kehityskohteita painiessa huomasin. Lopetuksia pitää treenata. Huomasin että selkäpuolelle päästessä en saa kaverin puolustusta murrettua. Omat hyökkäykset kohdistuivat joko kauluskuristuksiin tai käsilukkoihin. Näitä porukka osaa puolustaa niin hyvin, että olin usein neuvoton. Mielellään teksin bown arrowta tai kellokuristuksia, kun ne viimeinkin olen saanut valikoimiin, mutta en pääse kaulukseen kiinni. Samoin kun minut tunnetaan käsilukkomiehenä joten tyypit pitävät huolen ettei käsivartta tarjoilla. Lopetuksia siis pitää työstää ja valikoimaa laajentaa.

Yleinen havainto liittyen tähän blogin pitoon ja havaintojen muistiin kirjaamiseen. Huomaan, että omat ajatukset sekä rauhoittuvat että selkeytyvät kun ne suoltaa "paperille". Tämäkin on uusi kokemus, aikaa tämä joskus ottaa mutta on kyllä sen väärti.

Siispä suosittelen kirjaamaan ajatuksia ylös. Tutkitusti mieli toimii niin, että reflektion kautta ajattelu monipuolistuu. Vielä kun siihen liitetään tunteet ja aistit niin jopa ollaan oppimisen ytimessä.

Counter pelistä kohti omaa peliä osa 2

Projekti jonka tavoitteena on päästä pois reagoivasta pelistä omaan aktiviseen peliin etenee. Oivalluksia on tullut lisää ja keksin käsitteellistää asiaa itselleni sopivaksi. Yritän avata mitä se tällä hetkellä tarkoittaa.

Voisin suhtautua sparraamiseen siten, että estän vastustajan kaikki yritykset ja haen aktiivisesti hänen toiminnasta virheitä joita pyrin hyödyntämään. Ei huono idea tuokaan ja myös siihen tietenkin on pyrkimys. Tuohon toimintatyyliin ainakin minulla, sisältyy kuitenkin jäykkyyttä ja jäpittämistä, joka estää tarkoituksenmukaisen liikkeen. Nyt pyrin oppimaan tyylin jossa on enemmän aktiivisuutta, rytmiä ja tarkoituksenmukaista liikettä hyökätessä ja puolustaessa, pakottamatta ja väkisin yrittämättä. Tämän yritän perustaa niihin henkilökohtaisiin vahvuuksiin joita minulla on. Onnistuminen ei sinänsä ole tavoite, vaan sivutuote joka tulee kun toiminta optimoituu oikein.

Eilen sparri sujui ja oli hauskaa. Tunne että olen jäljessä ja hidas oli poissa.

Kuten aiemmin on mainittu, jäin usein ihmettelemään mitä kaveri aikoo. Eilen pidin huolen että näitä turhia katkoja ei tullut, vaan pyrkimys liikkua aktiivisesti pysyi mielessä koko ajan. Sain vahvan kokemuksen että olen liikkeen päällä ja tilanteen tasalla.

Havaitsin että kun pidän oman liikkeen rennon aktiivisena omat mahdollisuudet ja vaihtoehdot lisääntyvät. Onnistuin palauttamaan jo ohittamassa olevan vastustajan takaisin omaan hallintaani ja kun vastustaja pääsi painopisteeni alle kykenin jatkamaan liikettä niin, että scramble kääntyi minulle edulliseksi. Näissä molemmissa tilanteissa huomasin, että aktiivisuuden myötä myös ajoitus parani. 

Pohdin syitä miksi en ole aiemmin tähän päässyt kiinni, koska tavallaan asia on ollut tiedossa. Ensiksikin hyvä valmentaja osasi kiinnittää asiaan huomiota ja pukea sen sanoiksi. Toiseksi olen mieltänyt, että jos aktiivisuutta nostaa myös nopeuden pitää nousta ja sitä myöten kunto loppuu. Aktiivisuuden lisääntyminen ei kuitenkaan tarkoita nopeampaa liikettä, vaan että liikettä on enemmän, tämä on todellakin merkittävä oivallus. Kolmas tärkeä seikka liittyy kokemukseen ja osaamiseen yleensä. Koska olen viime aikoina paljon prosessoinut esim. etäisyyden hallintaa ei minun tarvitse sparrin aikana sitä nyt niin aktiivisesti miettiä. Joitakin asioita on tärkeää viedä selkäytimeen, tämä vapauttaa ajattelun kapasiteettia ja mahdollisuus suunnitelmallisempaan toimintaan paranee. Esimerkkeinä vaikkapa tuo etäisyyden hallinta ja otetaistelu.

Sparratessa pitäisi olla jatkuvasti mielikuva mielessä mihin pyrin, tai vastustaja pyrkii, tämä on uskoakseni tehokkain keino päästä pois reagoivasta tyylistä ja oppia "omapeliä". Esimerkiksi eilen pidin teemana worm quardia. Olin ennakkoon harjoitellut wormiin menoa joten sparrissa oli helppo lähteä sitä pelaamaan.

Tätä kirjoittaessa kokemusta näin selkeästä "omapeli" ajatuksesta on vähän ja ajatus itsessäänkin on vasta kehittymässä. Uskon että hajulla kuitenkin olen. 

Kunnes toisin todistetaan.