Hidasta on, oppiminen nimittäin.
Tällä hetkellä koen että oma jujutsu on erikoisessa vaiheessa. On kaksijakoinen fiilis. Kaikesta tästä korona häröilyistä huolimatta painimaan on päästy siten että lajitaito on hieman parantunut. Kuitenkin samat virheet toistuu ja toistuu. Kerta toisensa jälkeen löydän itseni alta saidia puolustamasta. Plääh!
Onnistumisiakin tullut. Etäisyyden hallinta on parantunut, liikkuminen ja position vaihto myös. Jalkalukot ja erityisesti nogi peli on kohentunut. Mutta tuo avoin quard ja sen puolustaminen!!! Siinä edistyminen on tuskallisen hidasta.
Paljon olen näitä jujutsu asioita funtsaillut. Pari asiaa on tullut varsin selväksi. Ensinnäkin jutsua oppii parhaiten sitä treenaamalla. "Painikilometrit" ovat oppimisen tärkein osa-alue. Asioiden kelailu ja mielikuvittelu on myös tärkeää. Toiseksi huomaan, että iso osa opitusta kuivuu kokoon kun vastassa on riittävän voimakas vastus. Tämä on oikea kestoesto. Mitä ihmettä asialle voin tehdä? Älli ei vain toimi niin kuin pitäisi. Jujutsun idea ajoituksesta, horjuttamisesta, voiman suuntaamisesta ja suurten lihasryhmien hyödyntämisestä ei vain tiukassa paikassa toimi. Yleensä olen sen sekunnin myöhässä, otteet on väärin, oikea liikesuunta hukassa, ajatus askartelee vastustajan tekemisessä sen sijaan että keskittyisi omaan tekemiseen. Kyllä välillä turhauttaa! Turhautumista lisää vielä se, että tiedän että tiedän, uskon että minulla on kaikki eväät parempaankin. En tavoittele nopeaa ja räjähtävää tekemistä vaan teknisesti ja mekaniikaltaan oikein suoritettua tekniikkaa. Jokin tuolla korvien välissä kuitenkin estelee. Kiukuttaa kun tietää että ratkaisu olisi teknisesti hyvinkin yksinkertainen, lantion kääntö, jokin pieni otteen vaihto tai kääntyminen toiseen asentoon muuttaisi oman tilanteen huomattavasti paremmaksi, mutta kun ei tajua eikä huomaa. Haluaisin saada asioita enemmän selkärankaan, haluaisin oppia asiat periaatteen tasolla niin että on ote tai positio mikä vain niin tajuan mikä on mahdollista ja mikä ei. Mitä noihin isoihin ja vahvoihin tulee, niin voisiko tässä toimia ajatus pelkistämisestä? Tekee vain sitä mitä osaa, varmanpäälle? Ei oikein innosta tuokaan. Oppimassa ollaan joten kaikkea kokeillaan.
Luettelenpa tähän listan periaatteita joita koitan pitää mielessä.
1. Kaadot ja sweepit aina siihen suuntaan missä vastustajalla ei ole tukipistettä.
2. Mattopainissa (erityisesti istualleen) rintamasuunta aina vastustajaa kohti.
3. Pystystä hämäys ennen heittoa, eli pieni ja nopea veto tai työntö heittoon nähden vastakkaiseen suuntaan. Tarkoitus saada vastustajan reaktio heiton suuntaan.
4. Puolustaessa vain kaksi etäisyyttä, iilimatona tai ulottumattomissa. Hyökätessä välietäisyydellä mahdollisimman vähän.
5. Otteet niin että hyökkäys on mahdollinen.
6. Lantion käyttö, katkaravut ja kääntö.
Eipä noita enää montaa ole.
Olemme edelleen jumppailleet pienellä porukalla. Nyt voi todeta ettei syynä ole enää tuo korona vaan olen yksinkertaisesti ihastunut noihin vapaisiin koti iltoihin.
Eilen kävin kuitenkin pitkästä aikaa Rikun treeneissä. Tekuna oli pystystä hiza guruma, heitto joka minulla on ollut käytössä lähinnä silloin kun haluan hyökätä yhteen jalkaan. Matossa käytiin läpi perhosquardia. Omoplataan saatiin uusi lopetus. Ehkä paras oppi oli kuitenkin "minikatkarapu". Tämä toimii silloin kun vastustaja on niputtanut käsillään jalat ja tulee ohi. Idea on tehdä pientä ja lyhyttä työntöä jaloilla siten että karkaaminen on vahvaa ja nopeaa. Toimii tosi hyvin ja siirtyi saman tien omaan tekemiseen.
Niin, harrastus jatkuu. Onneksi on loppuelämä aikaa. Kiirettä ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti