Tuo kaikki oli vain mielikuvittelua, todentuntuinen tilanne sängyllä maaten.
Mielikuvittelun tai mielikuvaharjoittelun suhteen voitaneen tehdä seuraavanlaisia johtopäätöksiä.
-tekniikka pitää kyetä mielikuvittelemaan ennen kuin sitä on mahdollista toteuttaa.
-mikäli tekniikkaa ei kykene mielikuvittelemaan ei sitä myöskään mitä luultavimmin voi toteuttaa.
-mielikuvittelemalla voi oppia uutta
-mitä kattavammin aistit ovat mielikuvittelussa mukana, sitä parempi. Esimerkiksi miltä ote tai oleminen tuntuu, onnistuuko voiman tuotto, aistinko ajoituksen, tasapainon, painon ja oman fiiliksen.
-mielikuvittelemalla voi luoda myös huonoja malleja, joten mielikuvittelu ei korvaa harjoittelua.
Aika itsestään selvää, eikö vain?
Taannoin soitin klassista kitaraa. Vanha kaiken tietävä kitaraopettajani kertoi esimerkin. Hän oppi urallaan tuntemaan suomalaisen kitarataiteilija Ole Halenin, joka kykeni näyttämään kuinka vaikeidenkin kitarakappaleiden oikean käden näppäilyt menee. Siis ilman nuotteja ilmakitaraa soittaen. Maallikolle tuo tuskin mitään kertoo, soittajat sensijaan ymmärtävät kuinka mahdoton tehtävä tuo on. Hänen pointti oli se, että kappale pitää tuntea niin hyvin, että kaikki siihen liittyvät manooverit voi esittää ilman soitinta tai nuotteja.
Eikö tämä päde jiujitsuunkin?
Nyt on pari viikkoa siitä kun olen viimeksi päässyt painimaan. Silloin sattui tilanne jossa kaveri hyökkäsi hyppäämällä minun puolustukseni yli. En tiedä mitä tapahtui, huomasin vain että sain triangelin kiinni jotenkin tosi helposti. Uskon että koska olen yrittänyt mielikuvitella vastaavaa tilannetta, tämä tilanne mahdollistui.
Myös salimme pääcoutsi kertoi käyttävänsä paljon mielikuva harjoittelua hyödyksi. Hänen tapanaan on toisinaan iltaisin hetki mielikuvitella tilanteita ja tekniikoita.
Mielenkiintoinen ja syvällinen kysymys onkin, että onko meidän ihmisyksilöiden mielikuvituksen ulkopuolella mitään? Onko sitä mitä en voi kuvitella olevan? Siis onko jossakin raja jota en voi edes mielikuvituksella ylittää?
Tähän voi yrittää hakea vastausta taiteesta. Luulen että taiteilija joka harjoittaa mielikuvitustaan näkee, kokee ja tuntee ympäristönsä ja elämänsä rikkaampana kuin meikä tavis. Taiteilija näkee esineissä ja asioissa useita eri puolia ja merkityksiä joita muut voivat ymmärtää vain kun se joko selitetään tai on muutoin ilmeinen. Hänen ammattinsa on harjoittaa ja laajentaa ja herkistää mielikuvitustaan. Siksi hän kykenee näkemään asioissa merkityksiä jotka muille ovat vaikeita havaita.
Tohdin väittää että jujutsu on taidetta. Todellakin erittäin luovaa taidetta. Taitava jujiteero kykenee luomaan tilanteita joita muut eivät kykene ja tähän luomiseen tarvitaan runsaasti mielikuvitusta. Taitava jujiteero on siis luova, hän kykenee luomaan uutta vanhasta, osaa yhdistää kehon ja mielen, on rohkea ja kokeilunhaluinen ja näin luo jälleen uutta.
Sellaiseksi myös minä haluan tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti