Voisin suhtautua sparraamiseen siten, että estän vastustajan kaikki yritykset ja haen aktiivisesti hänen toiminnasta virheitä joita pyrin hyödyntämään. Ei huono idea tuokaan ja myös siihen tietenkin on pyrkimys. Tuohon toimintatyyliin ainakin minulla, sisältyy kuitenkin jäykkyyttä ja jäpittämistä, joka estää tarkoituksenmukaisen liikkeen. Nyt pyrin oppimaan tyylin jossa on enemmän aktiivisuutta, rytmiä ja tarkoituksenmukaista liikettä hyökätessä ja puolustaessa, pakottamatta ja väkisin yrittämättä. Tämän yritän perustaa niihin henkilökohtaisiin vahvuuksiin joita minulla on. Onnistuminen ei sinänsä ole tavoite, vaan sivutuote joka tulee kun toiminta optimoituu oikein.
Eilen sparri sujui ja oli hauskaa. Tunne että olen jäljessä ja hidas oli poissa.
Kuten aiemmin on mainittu, jäin usein ihmettelemään mitä kaveri aikoo. Eilen pidin huolen että näitä turhia katkoja ei tullut, vaan pyrkimys liikkua aktiivisesti pysyi mielessä koko ajan. Sain vahvan kokemuksen että olen liikkeen päällä ja tilanteen tasalla.
Havaitsin että kun pidän oman liikkeen rennon aktiivisena omat mahdollisuudet ja vaihtoehdot lisääntyvät. Onnistuin palauttamaan jo ohittamassa olevan vastustajan takaisin omaan hallintaani ja kun vastustaja pääsi painopisteeni alle kykenin jatkamaan liikettä niin, että scramble kääntyi minulle edulliseksi. Näissä molemmissa tilanteissa huomasin, että aktiivisuuden myötä myös ajoitus parani.
Pohdin syitä miksi en ole aiemmin tähän päässyt kiinni, koska tavallaan asia on ollut tiedossa. Ensiksikin hyvä valmentaja osasi kiinnittää asiaan huomiota ja pukea sen sanoiksi. Toiseksi olen mieltänyt, että jos aktiivisuutta nostaa myös nopeuden pitää nousta ja sitä myöten kunto loppuu. Aktiivisuuden lisääntyminen ei kuitenkaan tarkoita nopeampaa liikettä, vaan että liikettä on enemmän, tämä on todellakin merkittävä oivallus. Kolmas tärkeä seikka liittyy kokemukseen ja osaamiseen yleensä. Koska olen viime aikoina paljon prosessoinut esim. etäisyyden hallintaa ei minun tarvitse sparrin aikana sitä nyt niin aktiivisesti miettiä. Joitakin asioita on tärkeää viedä selkäytimeen, tämä vapauttaa ajattelun kapasiteettia ja mahdollisuus suunnitelmallisempaan toimintaan paranee. Esimerkkeinä vaikkapa tuo etäisyyden hallinta ja otetaistelu.
Sparratessa pitäisi olla jatkuvasti mielikuva mielessä mihin pyrin, tai vastustaja pyrkii, tämä on uskoakseni tehokkain keino päästä pois reagoivasta tyylistä ja oppia "omapeliä". Esimerkiksi eilen pidin teemana worm quardia. Olin ennakkoon harjoitellut wormiin menoa joten sparrissa oli helppo lähteä sitä pelaamaan.
Tätä kirjoittaessa kokemusta näin selkeästä "omapeli" ajatuksesta on vähän ja ajatus itsessäänkin on vasta kehittymässä. Uskon että hajulla kuitenkin olen.
Kunnes toisin todistetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti