Tällä hetkellä olotila on suorastaan uskomaton ja olen hieman kummissani.
Tunne siitä, että painiessa olen jäljessä, kömpelö ja suorastaan surkea on nyt pois. Miksi? Miten tämä on mahdollista kun muuta ei ole tapahtunut kuin ajatustyötä? Nimittäin, treenikertoja on kertynyt niin vähän ettei painikilometrit tätä selitä. Uskon että Rikun neuvot, omat oivallukset ja asennemuutos näyttävät tuottavan tämän mistä nyt kirjoitan. Uskomus mielen voimaan saa rutkasti vahvistusta.
Eilen oli mukavat treenit, tuntui että paini sujui. Painiessa mieli oli tyyni ja jotenkin tyhjä. Aivopinnistely oli selkeästi vähentynyt. Ennen alkuläpsyn heitettämisä palautin muutaman aloitusvaihtoehdon mieleen, tämä kun auttaa alkuun pääsemisessä. Ajattelen kuitenkin ettei niihin kannata juurikaan sitoutua, onhan kaverillakin sanansa sanottavana. Painin kulkiessa oli hienoa heittäytyä virran mukaan ja antaa flown viedä. Kun mieli on rauhallinen nousee ajatuksia ja ideoita aivan itsestään. Huomasin myös sen, että liikkuminenkin monipuolistuu, esimerkiksi kontakti säilyy paremmin kun kroppa liikkuu luonnostaan ajatuksen pakottamatta. Silti huomaan että painissa oli myös suunnitelmallisuutta, tämän tunsin esimerkiksi avoimen puolustamisessa. Tuntuu että Rikun opit juurtuvat mieleen kerta kerran jälkeen paremmin. Vähitellen puolustuksen periaatteet alkavat toimimaan molempiin suuntiin. Jos kaveri on alhaalla ja minä seison, on melkolailla varmaa että jos hän tarttuu kaulukseeni, minulla ohitusvietti laukeaa. Nämä ovat niitä hetkiä jotka saavat hymyn huulille.
Edelleen huomasin, että vahvojen ja isojen kavereiden kanssa jään jälkeen. Tai kenties en osaa ennakoida riittävästi. Tähän liittyy myös edelleen turhaa riskin ottoa ja turhaa uteliaisuutta. Isojen poikien kanssa ei riskejä kannata ottaa, ellei selviytymistä halua erityisesti harjoitella. Tosin erään kaverin kanssa erä meni melkeinpä kokonaan otetaistelun merkeissä. Hyvä kokemus tuokin ja minulle tärkeä siksi etten lähtenyt hölmöilemään kun tiesin etten muuten pystyssä pärjää.
Rikun opeista sen verran, että pelkästään tuo, etten avointa alhaalta pelatessa roiku lainkaan vastustajan kauluksessa vaan pelaan käsiä estäen hänen otteita, on muuttanut puolustuksen helpommaksi.
Tämä projekti siis jatkuu. Uuttakin kehityskohteita painiessa huomasin. Lopetuksia pitää treenata. Huomasin että selkäpuolelle päästessä en saa kaverin puolustusta murrettua. Omat hyökkäykset kohdistuivat joko kauluskuristuksiin tai käsilukkoihin. Näitä porukka osaa puolustaa niin hyvin, että olin usein neuvoton. Mielellään teksin bown arrowta tai kellokuristuksia, kun ne viimeinkin olen saanut valikoimiin, mutta en pääse kaulukseen kiinni. Samoin kun minut tunnetaan käsilukkomiehenä joten tyypit pitävät huolen ettei käsivartta tarjoilla. Lopetuksia siis pitää työstää ja valikoimaa laajentaa.
Yleinen havainto liittyen tähän blogin pitoon ja havaintojen muistiin kirjaamiseen. Huomaan, että omat ajatukset sekä rauhoittuvat että selkeytyvät kun ne suoltaa "paperille". Tämäkin on uusi kokemus, aikaa tämä joskus ottaa mutta on kyllä sen väärti.
Siispä suosittelen kirjaamaan ajatuksia ylös. Tutkitusti mieli toimii niin, että reflektion kautta ajattelu monipuolistuu. Vielä kun siihen liitetään tunteet ja aistit niin jopa ollaan oppimisen ytimessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti